Ratsastusseura Pro Equo ry perustettiin Koskisten perheen toimesta vuonna 1989. Seuran keskipisteenä toimii Ratsutilantalli Guss Luoman Kirkkonummella. Seura perustettiin, koska haluttiin edistää tallin harrastelijoiden sekä kilpailijoiden urheilullisia päämääriä.
Ensimmäisinä vuosina seura järjesti mm. talviriehoja, jonne kyläläisiä kutsuttiin. Myöhemmin toiminnan pääpaino siirtyi seuralaisille järjestettyihin tilaisuuksiin, kuten valmennuksiin, kilpailuihin ja erilaisiin tempauksiin. Kansallisia kilpailuja järjestetään mahdollisuuksien mukaan.
Nykyisin seuraan kuuluu vajaat sata jäsentä, joista osa harrastaa ja osa kilpailee. Osalla on merkillinen taito pystyä valaisemaan ratsastuksen parissa opittuja ja koettuja asioita harvinaislaatuisella kirkkaudella. Seuran blogi on perustettu kanavaksi näille valaistumisen hetkille, jotta Suomalainen ratsastuskulttuuri ja -ajattelu kultivoituisi. Kaiken kattava teemamme on “Älä valita! Vaan ratsasta!”
Seuran jäsenyyden myötä olemme oikeutettuja nauttimaan Suomen Ratsastajainliiton myöntämistä etuisuuksista. Näistä tärkeimpiä ovat oikeus osallistua kilpailuihin, vakuutusturva sekä Hippos-lehti.